Ikitähti – Annikki Tähden tarina, Teatteri Vantaan 40-vuotisjuhlavuoden ensi-ilta syksyllä. Liput nyt myynnissä! Lue lisää

Teatteri Vantaan 40-vuotisjuhlavuoden yksi kohokohdista on uuden teatteriesityksen ensi-ilta tulevana syksynä. Perjantaina 23.10. klo 18.30 ensi-iltansa saava musiikkinäytelmä Ikitähti – Annikki Tähden tarina täydentää teatterimme eräänlaisen Vantaa-trilogian eli esitykset Vantaasta, vantaalaisuudesta ja vantaalaisista merkkihenkilöistä. Trilogian kaikki ”osat” on ohjannut Osku Heiskanen.

Kaksi vuotta sitten Teatteri Vantaa teki ison kulttuuriteon tuomalla Silkkitehtaan ja Tikkurilan historiaa Silkkisalin lavalle suositulla esityksellään Silkkitehtaan naiset. Noin vuotta myöhemmin Nissbackan kartanolla esitettiin ja esitetään myös tulevana kesänä  Teatteri Vantaan ja Laila Pullinen Veistospuisto & Kotimuseon kanssa yhteistyössä valmistettua Rakkauden tekoja -monologia Laila Pullisesta. Nyt tekeillä oleva esitys kertoo Annikki Tähdestä, legendaarisesta laulajasta, joka vietti elämänsä viimeiset päivät köyhänä ja unohdettuna vantaalaisessa hoitokodissa vuonna 2017. Hän oli ensimmäinen kultalevyn saanut laulaja Suomessa. Mikko Koivusalon kirjoittama tarina on riipaiseva, mutta se tuodaan eteemme sydämenlämpimänä viihdyttäen! Upean tekijäjoukon monipuolinen taituruus tempaa mukaansa iloineen, suruineen ja monine vaiheineen vuosikymmenien matkalle, halki muuttuvan kotimaamme. Esityksessä kuullaan rakastetuimmat Annikki Tähden kappaleet, kuten mm. ”Muistatko Monrepos`n”, ”Kuningaskobra” ja ”Balladi Olavinlinnasta”. Esityksiä on lokakuusta joulukuun 12. päivään saakka.

Teksti: Mikko Koivusalo
Sovitus ja ohjaus: Osku Heiskanen
Näyttelijät: Anne Nielsen, Tuija Rantalainen, Teemu Koskinen, Veera Railio ja Jussi Miilunpalo
Puvustus: Terhi Ursin
Tekninen suunnittelu: Esko Paavola

Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry.

Kesto: avoin, ilmoitetaan myöhemmin
HUOM. Osa esityksistä K18-tilaisuuksia (anniskeluoikeus myös teatterisalissa)

Liput: 39 / 37 / 24 €, sis. Netticketin palvelumaksut

HUOM. Puolet permantopaikoista (mm. 2 pyörätuolipaikkaa) ja ryhmäliput varataan teatterin toimistosta, p. 09 836 1919.
Cafe Silkki palvelee tuntia ennen esitystä sekä väliajalla. Kahvilassa ja salin K18-tilaisuuksissa on anniskeluoikeus. Tervetuloa!

 

Related Posts