Tuula ja Pirkko ”Meil on aina Toro” – Syksyllä 2023

Tuula ja Pirkko "Meil on aina Toro"

pe 27.10. klo 19
 
Huom. K18-tilaisuus (anniskeluoikeus myös teatterisalissa)
 
Tuula ja Pirkko on on viriili, yhteensä n. 170-vuotias parivaljakko Ala-Vittulasta. He eivät oikeastaan juuri pidä toisistaan, mutta jostain tuntemattomasta syystä he ovat viettäneet koko elämänsä hyvin tiiviisti yhdessä. Toisin kuin vanhuksista ehkä yleensä luullaan, ikä ei ole jalostanut heitä seesteiseen suuntaan. Päinvastoin. Tuula rakastaa Cindy Crawfordia ja turvavälejä, Pirkko ei anna arvoa lastenlastensa savitöille eikä piirustuksille, eikä hän edelleenkään osaa leipoa. Tuula ja Pirkko on jätetty hankalan luonteensa vuoksi koronakaranteenin rauhaan jo hyvän aikaa sitten, ja siksi heillä on kaikki maailman aika elellä elämäänsä juuri niin kuin he itse lystäävät. 
 
Erinäisten sattumien jälkeen Tuula ja Pirkko päättävät karistaa pölyt matkalaukuistaan, suunnata maalliset tomumajansa Finavian lippuluukulle, maksaa lentoveronsa kenties viimeisen kerran ja suunnistaa kohti Fuengirolan aurinkoista costaa. Eikä aikaakaan, kun Toron varjossa käydään tähänastisen elämän ehkä tärkeimmät keskustelut. Tällä matkalla saavat kyytiä niin Tuulan ja Pirkon tyttärien luutuneet asenteet äitejään kohtaan, kuin patriarkaattinen machokulttuurikin. Löytyykö Fugen rannalta romanssi, öky-jahti vai Sean Conneryn rintakarva?
 
Esitys on kunnianosoitus hömelöydelle, elämänilolle, vapaalle tahdolle, tajunnanvirralle, omaehtoisuudelle, tyhmille jutuille, unelmille, ihmisyydelle, ihmisen lajityypilliselle tarpeelle valloittaa tuntemattomia alueita sekä itsemääräämisoikeuden tärkeydelle. 
 
Käsikirjoitus ja ohjaus: Ria Kataja ja Minna Kivelä
Valosuunnittelu: Nina Sivén 
Äänisuunnittelu: Esko Paavola
Kaikissa rooleissa: Minna Kivelä ja Ria Kataja

Kesto: 2h 30min, sis. väliajan
Liput: 35,50 / 33,50 / 22 €, sis. Netticketin palvelumaksut.
Huom. K18-tilaisuus (anniskeluoikeus myös teatterisalissa)
Ryhmävaraukset teatterin toimistosta, p. 09 836 1919.

HUOM. Puolet permantopaikoista (mm. 2 pyörätuolipaikkaa) myydään teatterin toimistosta, 09 836 1919.

Cafe Silkki palvelee tuntia ennen esitystä sekä väliajalla. Kahvilassa ja teatterisalissa on anniskeluoikeus. Tervetuloa!

Esiintyjät Ria Kataja ja Minna Kivelä