Kansainvälisen teatteri-instituutin (ITI) julistamaa Maailman teatteripäivää on vietetty 27.3. vuodesta 1962 lähtien. Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) on Suomen ITI-keskus.
Aloitteen Maailman teatteripäivästä teki professori Arvi Kivimaa Kansainvälisen teatteri-instituutin (ITI) kongressissa Suomessa 1959. Kansainväliseksi juhlapäiväksi valittiin maaliskuun 27. päivä, koska se oli Pariisiin perustetun Kansojen teatteri -näyttämön avajaispäivä.
Juhlinnan perinteisiin kuuluu Maailman teatteripäivän julistus, jonka kirjoittajaksi ITI valitsee vuosittain maineikkaan teatterintekijän jostakin jäsenmaastaan. Julistus luetaan teatteripäivänä teattereissa ennen illan esitystä. Useissa maissa teatteripäivän viettoon liittyy gaalailtoja, teatteripalkintojen jakoja, juhlaliputuksia ym tapahtumia.
Maailman teatteripäivän julistus 2024
Tämän vuoden julistustekstin on kirjoittanut norjalainen näytelmäkirjailija Jon Fosse. Julistuksen suomennoksen TINFO on tilannut Jukka-Pekka Pajuselta. Ruotsinkielinen käännös: TINFO.
Maailman teatteripäivän julistus suomeksi (PDF)
Maailman teatteripäivän julistus ruotsiksi (PDF)
Maailman teatteripäivän julistus englanniksi (PDF)
Maailman teatteripäivän julistus norjaksi (alkukielinen)
Lisää kieliversioita löydät ITI:n sivuilta
Suomenkielinen julistus myös tässä alla:
Kansainvälinen teatteri-instituutti ITI
Esittävien taiteiden maailmanjärjestö
Maailman teatteripäivän julistus 27.3.2024
Julistuksen kirjoittaja: Jon FOSSE, Norja
Norjalainen näytelmäkirjailija, kirjailija
Alkuperäiskieli norja, käännös Jukka-Pekka Pajunen
Maailman teatteripäivän julistus 2024 kirjoittanut Jon FOSSE
Taide on rauhaa
Jokainen ihminen on ainutlaatuinen ja samalla aivan kuten muutkin ihmiset. Ainutlaatuisuus näkyy
tietenkin ulospäin, mutta meissä jokaisessa on myös sisäisesti jotain ainutlaatuista, jota ei ole
kenelläkään muulla. Voimme kutsua sitä sieluksi, tai hengeksi – tai voimme jättää sen määrittelemättä,
antaa sen vain olla olemassa.
Samalla kun olemme jokainen erilaisia kuin toiset, olemme kuitenkin heidän kaltaisiaan. Ihmiset kaikista
maailman kolkista ovat pohjimmiltaan samanlaisia, saman tekevää mitä kieltä puhumme, tai mikä on
ihomme tai hiustemme väri.
Lienee jonkinlainen paradoksi, että olemme samalla kertaa aivan samanlaisia ja täysin erilaisia. Ehkä
ihmisten ruumiin ja sielun välinen suhde onkin paradoksi, jossa kaikkein maanläheisin on vastapainona
immanentille olemassaolollemme, joka ylittää materiaaliset, maahan sidotut rajoitteemme.
Mutta taide, hyvä taide, onnistuu hienolla tavalla yhdistämään täysin ainutlaatuisen ja universaalin, ja
saattaa tehdä ainutlaatuisesta, sanottakoon sitä vaikka vieraaksi, universaalisti ymmärrettävää. Se
rikkoo kielten, maanosien, maiden rajat. Se ei ainoastaan yhdistä jokaisen ihmisen erityisyyttä, vaan
toisessa mielessä myös sen, mikä erottaa ihmisryhmiä kuten esimerkiksi eri kansoja.
Eikä taide tee sitä yhdenmukaistamalla kaikkea, vaan pikemminkin paljastamalla eroja, siis juuri kaikkea
vierasta. Hyvässä taiteessa vieras, se jota ei oikein tunneta ja tavallaan silti tunnistetaan, sitä voisi
varmaankin kutsua arvoituksellisuudeksi, nimenomaan se kiehtoo, ja luo transendenssin, tietoisuuden
ylittämisen, joka kuuluu kaikkeen taiteeseen ja johon taiteen pitäisi johdattaa meidät.
En löydä tämän parempaa tapaa yhdistää vastakohtia. Taide on vastakohta julmille konflikteille, joita
näemme maailmassa aivan liian usein, ja jotka tuhoavat vieraan, ainutlaatuisesti toisen, hyödyntäen
kaikkein julmimpia teknologisia uutuuksia. On terrorismia. On sotaa. Sillä ihmisellä on myös eläimellinen
puolensa, jota vaistot ohjaavat, jossa toista, vierasta, ei pidetä jonain arvoituksellisen kiehtovana, vaan
uhkana omalle olemassaololle. Ja tuolloin katoaa ainutlaatuisuus, se joka erottaa meidät toisistamme ja
on silti universaalisti ymmärrettävää, ja seurauksena on kollektiivinen samankaltaisuus, jossa erilaisuus
on uhkaavaa ja se on tuhottava. Ulkoa päin erilaisuudelta vaikuttanut, esimerkiksi eri uskonnot tai
poliittiset ideologiat, muuttuu joksikin, jota vastaan on taisteltava ja joka on tuhottava.
Sota on taistoa ihmisen sisintä, ainutlaatuisuutta vastaan. Ja se on taistelua kaikkea taidetta vastaan,
taiteen sisintä olemusta vastaan.
Olen tietoisesti puhunut taiteesta yleensä, en siis erityisesti teatteritaiteesta, ja näin teen sen vuoksi,
että kaikki hyvä taide, jälleen kaikkein sisimmässään, pyrkii samaan, siis siihen, että täysin
ainutlaatuinen, täysin omalakinen muuttuu universaaliksi. Se yhdistää ainutlaatuisen ja universaalin
taiteellisin keinoin. Ei loitontamalla omaa erityisyyttään, vaan sitä korostamalla, tuomalla vieraan
selkeästi esiin.
Sota ja taide vain yksinkertaisesti ovat vastakohtia, kuten sota ja rauhakin ovat toistensa vastakohtia.
Taide on rauhaa.
Jon Fosse
Jon Fosse (1959) on norjalainen näytelmäkirjailija ja kirjailija. Hänet tunnetaan laajasta tuotannostaan,
joka käsittää näytelmiä, runoutta, esseitä, lastenkirjoja, romaaneja ja käännöksiä. Fossen tyylille on
ominaista minimalismi ja tunnekylläinen syvyys, joka tekee hänestä yhden maailman eniten
esitetyimmistä näytelmäkirjailijoista.
Jon Fosselle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 2023. Se tuli hänen näytelmistään ja
proosastaan, joka antaa äänen sille, jolle ei ole sanoja. Fossen teoksia on käännetty yli 50 kielelle ja
niitä on esitetty yli tuhat kertaa maailman teatterinäyttämöillä. Hänen usein runoutta ja proosaa läheltä
liippaavat, ilmaisultaan minimalistiset ja introspektiiviset näytelmänsä jatkavat Henrik Ibsenin 1800-
luvulla aloittamaa perintöä. Fossen työt on yhdistetty postdramaattiseen teatteriin, sen sijaan hänen
romaaneitaan on kuvattu postmoderneiksi ja avantgardistisiksi juuri niiden vähäeleisen ja lyyrisen kielen
sekä epätavallisen lauserakenteen vuoksi.
Jon Fosse tutkii ihmisen tilaa, käsitellen sellaisia teemoja kuin epävarmuus, ahdistus, rakkaus ja
menetys. Omalla erityisellä tyylillään toteutetut, arkisten tilanteiden syvälliset tutkielmat ovat
vakiinnuttaneet hänet keskeiseksi tekijäksi niin kirjallisuuden kuin teatterin saralla.